Real Madrid saa vastaansa Villarrealin vuoden 2023 viimeisessä kotiottelussa. Ottelu alkaa klo 22.00 Suomen aikaa.

UCL-alkulohko 6/6

Real Madrid voitti kauden 2023-2024 UCL-alkulohkonsa puhtaalla pelillä ensimmäistä kertaa sitten kauden 14/15, jolloin joukkueen peräsimessä oli myös Carlo Ancelotti. Tämä oli seuran historian kolmas kerta nykymuotoisessa UCL:ssä, kun joukkue selvitti alkulohkon puhtaalla pelillä. Ensimmäinen kerta oli kaudella 2011-2012, kun Jose Mourinho johdatti joukkueen puhtaalla pelillä alkulohkosta jatkoon. Alkulohko C:ssä pelasivat Real Madridin lisäksi Napoli, Braga ja Union Berlin.

Los Blancos kaatoi tiistaina alkulohkon viimeisessä ottelussa Union Berlinin vieraskentällä lukemin 2-3. Real Madrid oli jo ennen viimeistä kierrosta varmistanut jatkopaikan sekä lohkovoiton, joten joukkueella ei ollut enää pelattavaa viimeisessä ottelussa. Union Berlin olisi voitolla noussut lohkon kolmanneksi ja jatkanut Eurooppa liigan jatkopeleissä keväällä, kun Napoli voitti omassa päätöskierroksen ottelussaan Bragan lukemin 2-0.

Real Madrid pystyi käyttämään ottelussa hieman rotaatiota. Vastuuta saivat avauksessa muun muassa Dani Ceballos, Fran Garcia, Nacho sekä Joselu. Kepa palasi tolppien väliin ensimmäistä kertaa palattuaan loukkaantumisen jälkeen takaisin kokoonpanoon.

Union Berlin loi heti ottelun ensimmäisillä minuuteilla hyvän maalipaikan, mutta Kepan hieno torjunta piti lukemat 0-0:ssa. Sen jälkeen Real Madrid otti ottelun tukevasti haltuun, eikä kotijoukkue saanut pallon kanssa oikein mitään aikaiseksi. Pallonhallintaprosentti ensimmäisen jakson jälkeen oli Real Madridille 76% / 24%, mutta huippupaikoille oli pallonhallinnasta huolimatta todella vaikea päästä. Union Berlin puolusti keskustaa ja linjojen välejä todella hyvin ja pakotti Real Madridin muodon ulkopuolelle. Jakson lopussa Real Madrid sai rankkarin, jota asettui ampumaan Luka Modric. Modricin pilkku oli liian kesy, jonka maalivahti Rønnow torjui jaloillaan. Heti perään, vielä hidastusten pyöriessä TV-ruudulla, Rønnow lähetti pitkän avauksen, jonka ensin Nacho luki väärin ja sen jälkeen David Alaba putsasi surkeasti suoraan Kevin Vollandin juoksulinjalle, josta hänen oli helppo työ viimeistellä 1-0 taukojohto kotijoukkueelle.

Toisella jaksolla Real Madrid jatkoi vahvaa pallonhallintaa, mutta sai myös luotua parempia maalipaikkoja. Joselu viimeisteli päällään ensin Rodrygon keskityksestä pelin 1-1:n ja sen perään Fran Garcian upean pallonriiston jälkeisen pitkän juoksun päätteeksi tarjoilemasta nappikeskityksestä 1-2:n. Union Berlin tuli tasoihin 85. peliminuutilla Kralin alakulmatykityksellä, mutta 89. minuutilla Dani Ceballos viimeistely loppulukemat 2-3 Jude Bellinghamin syötön jälkeen.

Ennakoidut avauskokoonpanot

Real Madrid:

1-4-2-3-1

Lunin; Vazquez, Rüdige, Nacho, Mendy; Modric, Kroos, Valverde; Bellingham; Brahim, Rodrygo

Villarreal:

1-4-4-2

Jörgensen; Foyth, Albiol, Cuenca, Pedraza; Akhomach, Capoue, Parejo, Baena; Moreno, Morales

Otteluennakko Real Madrid – Villarreal

Real Madrid lähtee kotiotteluun ennakkosuosikkina. Villarrealin kausi on tähän mennessä ollut haastellinen. Joukkue on tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla 14, kerättyään 16:sta ottelusta saman verran pisteitä. Real Madrid on tällä hetkellä toisena 39:llä pisteellä.

Villarreal on ollut Realille vaikea vastustaja jo pidemmän aikaa. Edellinen voitto La Ligassa on kaudelta 2020-2021, kun Real kaatoi kotikentällään Villarrealin lukemin 2-1. Viime kauden molemmat kohtaamiset päättyivät Villarrealin voittoihin. Copa del Reyssä tosin Real Madrid kaatoi viime kaudella Villarrealin vieraissa lukemin 2-3 ja selvitti voitolla tiensä kahdeksan parhaan joukkoon.

Ottelun kulminaatiopisteet tulevat olemaan molempien boksien sisällä. Real Madrid on ollut numeroiden valossa La Ligan parhaiten puolustava joukkue, päästäen ainoastaan 10 maalia. Keskitysten puolustaminen on kuitenkin ollut haastavaa ja omilla puolustuspään virheillä on annettu liikaa paikkoja vastustajalle. Hyökkäyksessä puolestaan omat paikat tulee tänään hyödyntää paremmalla prosentilla, jos voitto halutaan kotiyleisön edessä ottaa.

Tulosveikkaus: Real Madrid – Villarreal 2-1

Tekijä: NL